Kiitos vielä kerran kaikille lämpimistä sanoista :) Tää on niin kivaa, ettei haluis yhtään tulla pilvistä alas! Maanantaina oltiin lähinnä lenkkilinjalla ja oli smoothia ja kivaa. Tänään oltiin tokoilemassa noutajaporukalla ja huh mikä KAAOS. Ihan hirveet treenit! Mutta kiitos silti Tiina&Lotta avusta. Jos olisin ollut yksin, olisin jäänyt vain itkemään, mutta nyt ei onneksi voinut :)
Tehtiin kaksi kiekkaa. Ideana oli tehdä evl kokonaan kisamaisesti perusjärjetsyksessä ja puoliksi. Nyt voi ihan oikeasti sanoa, että ei olla treenattu, mutta ajattelin silti että katsotaan missä mennään. Ja olihan se ihan terveellistä nähdä...
Tein siis pavlovilla ja dee oli sopivilla kiekoilla, ei ihan normi mutta ei aivan sekopääkään. Silti heti kun vire nousee, niin se tekninen taito haipuu ja dee jumahtaa vanhoihin kaavoihin ja vanhoihin virheisiin. Ei näy edistymistä ei, huoh.
Seuruu oli järkytys, edisti, poikitti ja oli ruma. Ainoastaan juoksu meni aika hyvin. Idarissa seuruu oli melkein yhtä huonoa, mulla oli vaikeuksia kääntyä kulmissa kun dee oli niin edessä. Muut asennot ok, istuminen hidas. Luoksarissa varasti Tiinan käskystä, pysäytykset hyvät, vauhti hyvä, sivulle taas maahan!! Korjasin tämän, sitten ok. Ruudussa hyvä merkki, sitten lähti idarin merkeille enkä saanut ruutuun. Uusinnalla meni ruutuun, ja toi alustaa... ja toi alustaa... ja alustaa... tää kertoo ylivireestä, ei tosiaan mikään ihan perusvirhe meillä! Lopulta laitoin sitten lelun ruutuun, että saatiin onnistumaan. Piti lopettaa tähän, mutta otin vielä kaket, koska en halunnut lopettaa huonoon ja ne on niin varmat. No kaketkin oli surkeet, pää pyöri, tarvi kaksoiskäskyjä ym. Tästä tehtiin sitten vielä lisää, siirtymiä ja uudestaan kakejen alkuun -> maahan -> palkka. Ei ollut mikään täydellinen, mutta lisää en uskaltanut venyttää.
Tokassa osassa tehtiin sama uudestaan. Seuruuta imuttamalla, paljon parempi. Idarissa suorapalkkaa, parempi. Mutta sitten alkoi löystyä, ei pysynyt asennoissa (seiso) ja jouduin useamman kerran huomauttamaan. Luoksaria, läpi ok, seiso ok, perusasentoon ok. Hyvät vauhdit eikä reagoinut hämykäskyihin! Lopuksi tapeltiin ruudun kanssa, merkillä ei palkkaantunut sinne valmiiksi viedystä lelusta, ruutuun ei löytänyt millään (meni idarin merkeille, repulle jne.) ja sitten kun löysi, meni sivustan sisään jne. Itku!
Kotona vielä platsia, kaukoja, merkkiä ja ohjattua, kaikki suorapalkalla ja ok.
Tässä on nyt 3,5 viikkoa SM:iin eli kiire tulee... Mutta suunnitelma on kuitenkin tehty ja sitä noudatetaan, meni miten meni. Nyt en enää yritä vaan todella TREENAAN joka päivä.
------
Hyvää Juhannusta kaikille! Me lähdetään to-su mökkeilemään ja sitten lähden ma-pe Nurmekseen Kennelliiton leirille ohjustelemaan, ja sitten taas su viikoksi reissuun ja silleen. Eli aika haipakkaa pidetään ja blogi jäänee aika heitteille siksi aikaa. Mutta tokoa tullaan vääntämään! Tässä vielä yksi tämän kesän hittivedoista, loistavaa autojamittelumusaa olkaatten hyvä :-)
Rankasta reissusta on kotiuduttu ja olipahan uskomatonta ja ihanaa! Lyhyesti; Donna oli TamSK:n uskomattoman kovassa ja tasokkaassa maxi-joukkueessa mukana voittamassa sm-joukkuekultaa! Kiitos Tommi&Sati&Puubi ja Kati&Svante, oli kunnia saada olla joukkueessa teidänlaisten MESTARIEN rinnalla! Kiitos myös tuhannesti onnitteluista ja tsemppaamisesta koko tamskin porukalle ja muille tutuille ja tuntemattomille agilityn ystäville!
Tommi ja Sati vetäisivät upean nollan ekalla kierroksella. Toisella kierroksella meidän huki. Yleisön myötäeläminen oli niin siistiä ja sain tosi hyvän latauksen radalle päälle. Tehtiin melkein loppuun saakka hyvää nollaa, mutta tein A:n alle valssin, johon vähän myöhästyin ja en ottanut tarpeeksi tiukasti ja dee pääsi luikahtamaan putkeen. Loppurata ok ja hyvällä tsempillä maaliin. Sen jälkeen iski mustuus, otti niin paljon päähän... tätähän agility on, mutta miten voikaan olla niin pienellä nukahduksella niin suuret seuraukset. Onneksi Kati&Svante ja Tommi&Puubi tekivät molemmat tiukkaan paikkaan hienot nollat, ja siitä palkintona kultaiset mitalit meille kaikille!
Kisaviikonloppuun sattui monta unohtamatonta sattumusta, kaikkee voi todellakin käydä :) Mutta hauskaa oli! Alla vielä muutamia kuvia viikonlopulta, kuvat Mappe Kallio.
Kunniakierros, ja kyllä naurattaa...
Onnellinen Kati!
Dona miettii syvällisiä ennen palkintojenjakoa... miksi kaikki riehuu??
Sankari-Tommi!
Sekasortoa palkintojenjaossa, part 1!
Kaikki samassa kuvassa... huomatkaa meidän joukkueen black power!
JeeJee!!
Skumppasuihku! Lea hoitaa!
Mitsku ![]()
Ja tässä vielä joku sagin kuva (?), jossa näkyy myös tuomari Anders Virtanen.

Agin sm-kisoista jäi taskuun vaikka mitä kokemuksia, ajatuksia, fiiliksia ja hyvää mieltä :) Aivan upeita pareja ja koiria sekä meidän joukkueissa että yleisesti kisoissa. Kylmät väreet meni selkää pitkin Niinua ja Vimmaa katsellessa, mitä taituruutta! Muutama ajatuskin on jo kristallisoitunut, näitä yritän vaalia seuraavissa kisoissa...
- P**rkkl-asennetta tarvitaan radalla, sinne pitää niin mennä raivoamaan ja antamaan kaikkensa!
- reisien pitää olla hyvässä kunnossa, eli juoksutreeniä... ja raivoläpsytykset alkuun!
- me ollaan pirun kovia... eli pitää löytyä luottoa omaan tekemiseen!!
- musiikki, omat kisabiisit nostattaa fiiliksen
- SM-tunnelma, kyläkisoihin pitää lähteä ihan samalla latauksella
- vahvistaminen; sitä saa mitä tilaa. Jatkossa jos dee ei pysähdy/lähtee omin luvin kontaktilta, niin radat TASAN LOPPUU SIIHEN. En päästä enää koskaan kisoissa tai treeneissä omin luvin kontaktilta. Pitää löytyä sen verran ryhtiä!!
- kuvaa radat videolle!
Pientä paniikkia kenties ilmassa, kun täytyy aksaamassa ravata ... Suunnattiin tänään taas niihamana perinteiselle lenkki+uima-triathlonille ja käytiin siinä samassa sitten agilitaamassa. Tehtiin ihan pienesti lähinnä keppejä ja puomia. Molemmat ok ja vauhdilla! Luotto kontakteihin ei ole ihan sitä mitä haluaisin, mutta näillä mennään ja täytyy vaan sitkeesti luottaa että me osataan ja toisaalta, että mä teen sen työn mikä täytyy! Ja kyllähän mä teen!
Eli ei muuta kun matkaan, pidämme lipatskun korkealla ![]()
Donna on viettänyt pitkää viikonloppua porukoitteni kanssa mökillä. Mä olen puolestani juossut pääsykokeissa, mutta eilen oli Jyväskylässä viimeinen koitos ja nyt olen ansaitulla lomalla :) Jee!
Tänään käytiin reenailemassa. Mentiin ekaksi navetalle. Ekaksi rakensin radan, Risse Koposen 3-luokan rataa mukaillen. Donna oli paikkaoloissa sekä istuen että maaten radan rakennuksen, hyvin. Teemana oli tehdä koemaisesti 0-radat, kaarrotuksilla ei väliä, mutta kontaktit tehtävä! Hain sitten kunnollista kisafiilistä pitämällä deen autossa, 5 minuutin rataantutustuminen, mielikuvat, aukivedot, kova tsemppi jne. Ja sitten radalle! Ei mennyt kyllä ihan nappiin... okserin rima alas, ja pöydältä dee liukui alas, eli tulokseksi kymppi. Mutta dee pysyi ihan räpylässä ja kontaktit olivat hienot!
Tehtiin sama rata vielä uudestaan, ärrinmurrinkontakteilla mutta viiveellä palkaten + se pöytä palkalla myös. Tässäkin vähän säätöä, meinasi mm. karata keinun kontaktilta omin luvin, vaikkakin pysähtyi ihan hyvin alasmenolle. Mutta päästiin loppuun eikä jääty hinkkaamaan, koska kyseessä oli kisat! ;) Oon kyllä vakuuttunut että varsinkin porukalla treenatessa pitäisi tehdä enemmän tälläisiä kisatreenejä, niistä olisi varmasti hyötyä ainakin yhtä paljon kuin tokossa!
Tästä jäähdyttelylenkin kautta Niihamaan. Olin jotenkin jäljetysfiiliksellä, joten tein Donnalle jäljen Niihaman majan viereen. Se oli n. 300m pitkä, mutkainen (tahattomasti), yhdellä suoralla kulmalla ja yhdellä polun ylityksellä (kävelin sitten jäljeltä pois tätä polkua pitkin, eli menin ristiinn jäljen päältä, reilua). Jälki sai vanhentua puolisen tuntia ja käytin Donan siinä välissä uiskentelemassa. Rantsussa on kiva pitkä suora, ja siinä tietysti luoksetuloja kuten aina... meni vauhdikkaasti. Mulla ei ollut mitään jälkivarusteita, joten Donna sai mennä flexillä ja kuristuspannalla, mä roikuin perässä ihan menestyksekkäästi eli ei kauheita kuristuksia Donnalle:) Dee jäljesti kaikkiaan tosi hyvin, hyvä jana, hyvä jäljen nosto, kulma tarkasti, polun yli ok (tarkisti pätkän, palasi sitten jatkemaan jäljelle) ja muutenkin jäljen päällä suhteellisen tarkasti. Motivaatiota oli!
Jäljen päälle käytiin vielä lenkillä ja hupsis tässä reissussahan meni koko ilta!
Perjantaina on sitten lähtö Tornioon agin SM-kisoihin. Dee on tamskin maxi-joukkueessa. Jännittävää! Innolla odotan reissua, tulee varmasti kiva roadtrippi ja makeeta päästä paikan päälle ihailemaan huippukoiria :-) jeejee!
Agijumala on sittenkin olemassa...! Mutta se nähtävästi tulee esiin vasta synkimmän epätoivon hetkellä, kiitos kuitenkin :o)
Oltiin tänään takujen agikisoissa. Oli suoraansanottuna aikas hirveetä, mun oli niin KYLMÄ etten muista koska olisi viimeksi ollut niin jäässä. Niinpä mä lähinnä olin vain lenkillä tai istuin epäsosiaalisena autossa (kiitos sisätilanlämmitin!). Mutta selvitiin!
Molemmilla radoilla tuomarina Jalonen. Ekalla radalla piti tehdä vain kontaktit kunnialla. A ja puomi ok (vaikkakin paniikkia ilmassa), keinu huono -> dee lähtee ryntäämään heti kun pääse kaikauskohdan yli, eikä toivoakaan pysähtymistä. Olisi pitänyt mennä keinun jälkeen pois, mutta kun se oli 2. viimeinen este, niin tein sitten loppuun. Plääh. Donna tekee idioottivarmat kontaktit reeneissä, mutta kisoissa ei. Ärsyttäväää!!! Lääkkeeksi ylitreenaamista treeneissä, palkatta (/pallo) => tehtävä vain, ja kisoissa ÄÄNENKÄYTTÖÄ!! Treeneissä keinu palkataan vasta kun on pysähtynyt, ei siis enää siitä keskikohdan ylityksestä! Muutenkin rata oli aika huono, yksi rima alas ja kulmassa vedin deen renkaalta pois.
Toinen rata oli hauska hyppäri. Nyt uskalsin valssata tasan niihin kohtiin missä tuntui hyvältä. Dee kulki ihan unelmasti ja lyhyillä kaarroksilla alkuradan, ennen vikaa putkea myöhästyin valssista (olisi pitänyt vaan vääntää se siihen), ja loppu meni kökösti improvisoiden kauheilla kaarroksilla. Mutta, tittidiii, se oli kuitenkin nolla!!!!!! Jeee!!!!! Nollilla ei olekaan tänä vuonna liikaa juhlittu, mutta nyt päästiin vihdoinkin kisakirjassakin toiselle sivulle :) Aika oli ihan jees, 5 sekuntia voittaneelle Pörjelle (joka teki makeen radan) hitaampi. Jos tosta miinustaa noi lopun hullut kaarrotukset, niin ei hullumpaa!
Kotona vielä tein platsia. Eihän se etene ollenkaan... Olen vahvistanut huonosti samoja sekuntimääriä (1-4-8) joten nostelee helposti päätään näiden jälkeen. No, kunhan pelaillaan tällä...
Lisäksi Donnalla alkaa nyt (tai ainakin yritystä on) tiukempaan kuriin, jos se auttaisi kontakteihin. Tein kaikkea ilkeetä, laitoin deen olkkariin kyljelleen ja paukuttelin keittiösssä jääkaappia/söin/juoksin yläkertaan jne. ja kyljellään oli vain pysyttävä. Muutaman kerran sain huomauttaa, mutta sen jälkeen pysyi, vaikka silmät ja korvat kovatsi pyörikin... Lisäksi en päästä sitä mihinkään ilman lupaa, en palkkaa mistään arkijutuista, en lällytä yhtään jne. Tylsää!! Aina pitää mennä tähän uudestaan, tosi turhauttavaa :(
Nyt alkoi myös aika hulppea kisatauko. Jos kesän arvokisoja ei oteta lukuun, niin seuraavat toko- ja aksakisat on vasta elokuun puolivälin jälkeen! Ah!
Tiidittitittidii, kesä :)
Hetki taas vierähtänyt viime päivityksestä. Lauantaina juhlistettiin mun ylppäreitä, siisti päivä! Tässäpä muutama kuva, tosin aikas kliseisiä ja jähmeitä :/

Sunnuntaina oltiin Nokialla NPKH:n kisoissa. Meni surkeesti! Väitän että yksi syy oli lauantai, dee oli koko päivän kotona ja viidenkymmenen vieraan sylissä vuorotellen... Ja lässyttely näkyy heti. Ohjasin normisti, mutta dee olikin raivopäällä eikä kuunnellut oikein mitän. O-ou.
Eka rata oli Johannan agirata, ihan perusvirtaavaa rata mutta ansojakin oli mukavasti. Dee oli tulessa ja mentiin kovaa, yli 8s ihanneajan alle. Nopeutta antoi se, että kontaktit paukkui aika iloisesti :/ Pöh! Ensi kerralla otetaan sitten henkistä yliotetta kontakteista ja kerrasta poikki, jos kontaktit ei meinaa pysyä mielessä.
Toinen rata oli vaikee hyppäri. Alussa oli tosi tylsä kuvio, johon tiesin että Donna ei tule taipumaan. Olisi pitänyt tehdä kutsunut, mutta en sitten uskaltanut, kun kukaan ei näyttänyt tekevän niin. Pöh! Alku olikin sitten tuho, dee lähti kaarrottamaan väärälle esteelle, sain korjattua mutta siinä tuli hässäkkää (dee luuli mun takanaleikkaavan, hyppäsi ihan väärään suuntaan, oltiin eri puolilla estettä ja sitten kiersi esteen ja hyppäsi uudestaan -> hyl). No eipähän pomppinut kontakteja tällä radalla...
Maanantaina tuli nuusku, siinä oli näitä vuoden nuusku-kisan juttuja. Dee oli 3. aginoutaja ja 6. tokokoira-kisassa, ihan jees kun ajattelee että kaikki rodut ja koko Suomi mukana sbakassa.
Tiistaina käytiin pitkällä lenkillä Niihamassa ja dee sekosi :) Se juoksi kun pentu, ui ja riehui vaikka kuinka ja kauan! Söpöä! Ilmeisesti pitkät tylsät päivät sittenkin saa jopa Donnan ylikierroksille. Tehtiin myös tokoja, paikkaoloja, idaria, luoksaria (mahtava!) ja kaukoaloituksia. Kaikki ok.
Donna kävi eilen Jaanalla hierottava. Olikin pitkä rupeama, kun ensin laitettiin tenssillä sähköä molemmille puolille ja sitten vielä hierottiin päälle :) Kaikki muu vallan erinomaisessa kunnossa, mutta ystävämme alaselkä juntturassa taas - aukesi tosin hieronnalla kuten yleensäkin. Selän jumittaminen on mitä todennäköisemmin rakenteellinen vaiva (pitkä selkä, lyhyet jalat) ja dee käyttää vahvoja selkälihaksiaan niin paljon että ne menevät siitä jumiin. Osteopaatilta voisi käydä hakemassa valaisua, mutta ei mun budjetilla ja autottomana suurimman osaan aikaa kyllä lähdetä Turkuun.
Tokoiltu ollaan luvattoman laiskasti, ei vaan kerkeä! Plats on edistynyt ihan hyvin (treenimäärään nähden), sisällä laittaa sivulla maatessaan pään käskystä alas ja voin jättää näin makaamaan lyhyeksi aikaa. Häiriöissä en ole edes kokeillut. Lisäksi ollaan jumpattu kaukoja, ne on kyllä hienossa jamassa!
Lenkkeiltykin ollaan ihan ahkeraan, mutta nyt alkaa olemaan jo niin kuuma että Donna sanoo itsensä irti juoksulenkeillä... tai tuleehan se, mutta flexin (oi kyllä!!) mitan takana, mikä ei ole kauhean inspiroivaa. Niinpä olenkin käynyt nyt juoksemassa itsekseni tai yömyöhään Donan kanssa. Ihan hupaisaa, kunpa vielä joskus pääsisi tappovaiheen yli :)
Harvinaisen lötkö viikonloppu takana, tai onhan tässä vielä iltaa edessä :)
Tänään käytiin aamulla pitkällä lenkillä ja iltapäivällä sitten navetalla. Donna aloitti tokoilla. Paikkaistuminen, makuu, plats, kaikki tasolleen ja oikein. Idarissa suorapalkkaa jälleen kaikesta. Luoksarissa seisomisesta suorapalkkaa ja loppuosaa. Ohjatussa merkkiä ja hyvistä merkeistä noudot, ok. Metallihyppyä, ok. Kaukoja, ok.
Agilitya tehtiin kahdessa osassa. Ekaksi kehittelin pitkän radanpätkän, johon sirottelin kaikennäköistä ansaa. Tehtiin rataa ihan pienissä osissa ja palkkasin kaikki mahdolliset tekniikkajutut erikseen. Kepit ja keinu oli ihan erityisen mahtavat, ei muissakaan mitään valittamista!
Tokassa osassa tehtiin samaten pieniä pätkiä. Hyppytekniikka, puomia ja keppejä. Oikein kaikki! Fiilis oli taas tosi hyvä. Voi kun kisoissa pääsisi joskus edes lähelle tätä...
Voi jee, pitkästä pitkästä aikaa aurinko paistaa risukasaan!! Oltiin tänään aksatreeneissä ja oltiin molemmat ihan jäätävän hyviä ![]()
Tehtiin kolme vaikeahkoa rataa. Eka rata läpi nollana, mutta himmaillen. Ei riitä! Haettiin asennetta ja sitä saatiin! Donna kiihtyi vallan raivokkaaseen menoon kun sitä vaan niin vie: siis raivolla! Rimat oli 65 mutta eivät tulleet alas vedätyksestä huolimatta. Eli rohkeesti, äänellä, raivolla! Nakutettiin kolme rataa nollana ja ei minä tahansa nollina, vaan asennenollina :))
Keinua kokeltiin juosta läpi ja se meni hyvin. Ainoostaan vikan radan aloitusta (U-hypyt ja takaakierto) otettiin muutaman kerran uusiksi, kun haettiin linjaa. Mun pitää peruuttaa vähän ja blokata Donnalta turha tila pois. Katso koiran linja ja pysy siltä poissa!
Jes! Hyvä fiilinki! ![]()